Elisa toteuttaa nuorten MM-hiihtojen striimauksen Vuokatista 5G-teknologian avulla

Helmikuussa järjestettävien nuorten MM-hiihdot lähetetään Vuokatista Elisan ja Kepit Systemsin yhteistyönä 5G-yhteyttä hyödyntämällä. Kisat ovat nähtävissä Elisa Viihteen ja Elisa Kaapeli TV:n kautta.

8.–14. helmikuuta Vuokatissa järjestetään maastohiihdon alle 20- ja alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut, joihin osallistuu yhteensä yli 430 urheilijaa 37 maasta. Elisa lähettää kilpailut suorana 5G-teknologiaa apuna käyttäen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun urheilutapahtuman lähetystuotannossa hyödynnetään 5G-yhteyttä näin laajasti.

Urheilu- ja muiden livetapahtumien striimaukseen kohdistuu jatkuvasti kasvavaa kysyntää, ja 5G:n ansiosta niitä voidaan toteuttaa perinteistä televisiotuotantoa kevyemmillä tavoilla. 5G tarjoaa jopa 10 kertaa aiempaa nopeammat yhteydet, ennen näkemättömän määrän kapasiteettia ja lyhyemmän viiveen ja mahdollistaa myös ulkolajien striimaamisen ilman kiinteää yhteyttä.

Vuokatin MM-hiihdot kuvataan suurimmaksi osaksi miehittämättömillä 5G-puhelimilla, jotka on sijoitettu kisaladun varrelle. Videokuva lähetetään puhelimista etäohjaamoon, jossa tuotetaan katsojille välitettävä valmis lähetys. Lähdössä, maalissa ja muissa tärkeissä paikoissa käytetään kuvaajaa ja perinteistä tuotantokameraa, jotta kilpailun ratkaisuhetket saadaan taltioitua mahdollisimman tarkasti.

‒ Nuorten MM-hiihdot lähetetään Elisan 5G-verkon avulla, joka on ollut Vuokatissa jo jonkin aikaa. 5G-verkon ansiosta Vuokatissa on riittävästi kapasiteettia laadukkaan monikameratuotannon tarpeisiin, ja voimme tarjota uudenlaisen ratkaisun toteuttaa kisojen lähettäminen. On hienoa yhdessä Vuokatti Sportin kanssa näyttää esimerkki siitä, miten 5G-teknologiaa voidaan soveltaa, toteaa Elisan liiketoimintajohtaja Ilkka Pohtola.

Maastohiihdon MM-kilpailut täydentävät myös Elisa Viihteen urheilutarjontaa. Kaikki lähdöt ovat katsottavissa Elisa Viihde Sportissa ja Elisa Viihteen kaapelikanavilla. Lähetyksen kansainvälisistä oikeuksista ja jakelusta vasta Euroopan yleisradiounioni EBU, ja kilpailuja voi seurata myös mm. Yle Areenassa sekä Norjassa NRK TV:stä ja Ruotsissa SVT Playsta.

‒ Olemme jo yli vuoden ajan kehittäneet tuotannoissa käytettävää 5G-hybriditekniikkaa, jolla voimme yhdistää perinteisen tv-tuotannon ja 5G-striimaustuotannon parhaat puolet. Pääsemme nyt käyttämään sitä ensimmäistä kertaa tässä mittakaavassa. 5G-yhteydet mahdollistavat laajojen ulkotuotantojen tekemisen paljon aiempaa ketterämmin, kertoo Kepit Systems Oy:n Jussi Uljas.

‒ Haluamme olla mukana urheilutapahtumien kehityksessä ja striimaus kuuluu siihen olennaisena osana. Nuorten MM-hiihdot ovat meille iso tapahtuma ja näytön paikka, joten on hienoa, että pääsemme tekemään yhteistyötä merkittävän toimijan kanssa ja saamme lähetettyä tapahtumasta laadukasta kuvaa maailmalle. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Elisan ja Kepit Systemsin tarjoamaa ratkaisua. Vuokatti Sport ei ole suinkaan ainoa taho, joka hyötyy tästä, vaan kilpailujen livestriimauksesta hyötyvät niin urheilijat, joukkueet, huoltajat kuin koko maastohiihto lajina. 5G on meille loistava mahdollisuus, jota pystymme varmasti hyödyntämään myös tulevaisuudessa muissa tapahtumissamme, kertoo Vuokatti Sportin myyntijohtaja Tomi-Pekka Riihivuori.